torstai 8. syyskuuta 2016

Taittopyörällä polkee pidemmänkin matkan

Mika Lappi Innofactorilta testaa työmatkoillaan Jorvista Keilaniemeen parin viikon ajan taittopyörää ja joukkoliikennettä.

Olin jo ennen tietoisuuttani viisaan liikkumisen kokeilusta tutkinut, miten julkisilla pääsisi tarvittaessa työpaikalle. Reittivalikoima ei ole vaikuttanut erityisen nopealta, joten ajattelin heti alkuun kokeilla, miten pelkästään taittopyörällä pääsisi liikkumaan. Osa matkasta sivuaa linja-auton reittiä, mutta pyörällä pääsee ilman odotusta liikkeelle. Pyörällä voi myös oikaista nelipyöräisiin verrattuna.

Sanoisin, että kokeilumieltä jonkin verran tarvitaan tässä tapauksessa, kun pyörä tuntui olevan sopivan kokoinen noin 15 senttiä lyhyemmille henkilöille. Vaihtovaatteita ja pesuvälineitä tämä kokeilu todennäköisesti vaatii, joten  pientä suunnittelua tarvittiin. Jonkin verran liikkumistaustaa minulta löytyy vaikka aktiiviset pyöräilyt on jäänyt yli viiden vuoden taakse.

Jarrukahvan sisäpuolelta löytyy kiva yksityiskohta pyörän asennoista.
Eipä sitten muuta kuin kauniissa syysaamussa pyörän päälle. Hyvin tuntui asfaltilla rullaavan pienipyöräiseksi. Vaihteetkin löytyvät, joten oletusarvo onnistuneelle päivälle on melko korkealla. Ihan kaikkeen ei pienellä pyörällä kylmiltään aamusta kuitenkaan pystynyt. Kauniaisissa ns. oikoreitti laittoi jyrkän mäen vuoksi lyhyelle talutukselle.

Kuvassa mäki näyttää tietysti loivemmalta kuin on :)

Vaihteista on matkalla selkeästi hyötyä näin pienien pyörien jatkoksi. Pienehköstä koosta huolimatta pyörä tuntuu hyvin ajokelpoiselta ja tukevalta. Jarrut ovat tehokkaan tuntuiset isompiinkin alamäkiin. Asfaltilla tosiaan rullaa mukavasti, mutta kovallakin hiekkapohjalla tuntuu meno jo hieman tahmealta. Onneksi matka kuitenkin lyhenee puiston poikki. Raikkaassa aamuilmassa on kyllä hieno liikkua, kun pääsee kauemmaksi muusta liikenteestä ja pakokaasuista.

Maisema on hieno, mutta enpä malttanut kuitenkaan hiljentää
kuvaamisen vuoksi, joten tulos näkyy horisontin tasossa.

Kehä 1:n remontti tietään vielä pientä lisämutkaa, mutta perille autotallin pyöräpaikoille päästiin. Vielä mahtuu taittopyörät yhteis- ja yksityiskäyttöisten pyörien jatkoksi sisälle.

Ulkona on myös pyöräkatos, joten ei tässä kaikki työpaikan pyörät ole.

Hieman on pyöräilijän lämmöt jo kohonneet vähän alimittaisella pyörällä reppu selässä veivatessa. Ajoaika oli noin 40 minuuttia, mikä vastasi yllättävän hyvin HSL:n reittioppaan oletusarvoa. Hienoa. Ei isompaa yllätystä tässä vaiheessa ajan tai pyörän käytettävyyden suhteen. Nopea pesureissu alakerran kautta ja noin tunnissa oli työmatka hoidettu loppuun asti. Tässä on vertailukohta myöhempää yhdistelmämatkaa varten.

Sama matka taittui työpäivän jälkeen toiseenkin suuntaan taittopyörällä. Melko tarkkaan sama meni illallakin. Pari tuntia työmatkoihin kului jälkihoitoineen.

Tulomatkalla kuului suojatietä ylittäessäni nuorehkolta herrasmieheltä kommentti: ”Sulla on hieno pyörä”. Muutkin ovat samaa mieltä. Kokonaisuutena pyörä on käyttökelpoinen, varsinkin oikean kokoisena.

Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä HSL ja Valpastin Oy.