keskiviikko 31. elokuuta 2016

Aktiivisuusmittariin kertyy mukavasti askelia, kun auto on syyslomalla

TNS Gallupin Päivi Vahlberg on jättänyt autonsa syyslomalle ja testaa joukkoliikennettä ja pyöräilyä työmatkoillaan Pikku Huopalahdesta Otaniemeen kahden viikon ajan.

Puolitoista kokeilupäivää takana. Kolmisenkymmentä vuotta autoilleelle on haaste antautua joukkoliikenteen viemäksi ja antaa autolle syysloma. Hauskaa tässä on kulkemistapojen runsaus. Voin kulkea töihin käyttäen joko ratikan ja bussin, kahden bussin, kävelyn ja bussin yhdistelmää tai hypätä fillarin selkään. Olen mennyt eri reittejä bussipysäkille ja vertailen aktiivisuusmittaristani mistä reitistä tulee eniten askelia.

Työmatkareitti voi olla näinkin kaunis!
Haastavaa on noudattaa aikatauluja, mutta onneksi vuorovälit eivät ole mahdottomat ja pääsen töihin monella eri tavalla. Kaikkea hassua on jo sattunut, olen hypännyt väärään bussiin tai jäänyt väärällä pysäkillä pois, onneksi en ole myöhästynyt mistään, on vain naurattanut.

Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä HSL ja Valpastin Oy.

torstai 25. elokuuta 2016

Syksyn kokeilijat on saatettu matkaan!

Taas on uusia viisaan liikkumisen kokeilijoita liikenteessä! Alkusyksystä uutta työmatkaa lähtee testaamaan joukko rohkeita työntekijöitä Innofactorilta ja TNS Gallupista

Innofactorin kokeilijat poseeraavat "taittisten" kanssa.
Kokeilujen tarkoituksena on testata kahden viikon ajan itselle uutta tapaa kulkea kodin ja työpaikan välistä matkaa. Useimmat kokeilijoista ovat autoilijoita, jotka kokeilevat joukkoliikennettä, pyöräilyä tai niiden yhdistelmää. Toiset ovat jo aiemmin kulkeneet työmatkoja satunnaisesti esimerkiksi polkupyörällä, mutta toivovat saavansa kokeilusta puhtia päivittäisen rutiinin muuttamiseen.

"Kuntoilu on se juttu!", perustelee TNS Gallupin Heidi Vuorenvirta päätöstään polkea Töölöstä Keilaniemeen. Kulkutavan muuttamista voi usein helpottaa melko pienilläkin panoksilla: Heidi aikoo esimerkiksi hankkia uuden joogamaton työpaikalle, jotta säästyy maton kuljettamiselta pyörämatkoilla.

TNS Gallupin kokeilijat valmiina lähtöön!

Toivotamme onnea matkaan kaikille kokeilijoille - kohta pääsemme lukemaan miten uusi työmatka on lähtenyt rullaamaan!

Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä HSL ja Valpastin Oy.


tiistai 23. elokuuta 2016

Kokeilemisen arvoinen juttu!


SOK:n Jutta Peltola kokeili joukkoliikenteen käyttöä alkukesästä työmatkallaan Konalasta Vallilaan. Aiemmin vain autolla kulkenut Jutta arvelee jatkossa käyttävänsä joukkoliikennettä ainakin toisinaan.

Matkan varrella kengät kastuivat ja pysäkillä vierähti tovi jos toinenkin bussia odotellessa, mutta toisaalta hyötyliikunnan määrä moninkertaistui kokeilun aikana.

"Voi olla, että siirryn ainakin osittain julkiseen liikenteeseen, mutta toki kertamaksuilla maksaminen on aika kallista. Oli siis kokeilemisen arvoinen juttu!"


Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä HSL ja Valpastin Oy

tiistai 16. elokuuta 2016

Jatkossa auto saa jäädä useamminkin talliin odottamaan

SOK:n Maarit Pasanen kokeili joukkoliikenteen ja taittopyörän yhdistelmää työmatkallaan Espoosta Vallilaan. Kokeilusta jäi hyvä fiilis ja jatkossa Maarit aikoo pyrkiä polkemaan koko 10 kilometrin matkan töihin muutaman kerran viikossa.

Ensimmäisen testiaamun haaste oli sopivan pyöräreitin valinta juna-asemalle. Matkaa ei olisi kuin muutama kilometri, mutta reittivaihtoehtoja oli useampi. Lopulta päädyin valitsemaan vähiten ylämäkiä sisältävän reitin, vaikka se matkallisesti olikin hieman pidempi. Harmikseni pyörässä ei ollut koria (ilmeisesti lisävarusteena kuitenkin löytyy), joten tavarat tuli pakata selkäreppuun.


Matka Leppävaaran asemalle sujui hyvin, ainoastaan rotvallien ylityksissä huomasi, että pyörä oli normaalia pienempi. Junalaiturille päästyäni juna lähestyikin jo asemaa. Vaikka kotona pyörän kasaaminen oli tuntunut helpolta, ei pyörä mennytkään niin näpsäkästi kasaan kuin olin ajatellut. Lopulta päädyin nostamaan pyörän junaan vain puoliksi taitettuna. Onneksi junassa oli hyvin tilaa ja enkä tukkinut pyörällä käytävää. Loppumatka Pasilasta Vallilaan olikin mukava polkea, kun koko matka on lähinnä alamäkeä.




Konttorille saavuttuani pyörä sujahti kätevästi hissiin ja työpäivän ajan se saikin viettää työpöytäni vieressä.

Seuraavien päivien aikana testasin junan lisäksi myös bussia. Bussissa matkustettaessa pyörä olikin hankalampi kuljettaa. Ruuhka-aikaan polkimet tuntuivat taitettunakin tarttuvan jokaiseen vastaantulijan housuihin/hameen helmaan.


Yhtenä päivänä päädyin hakemaan auton huollosta työpäivän jälkeen, jolloin Pasilan sijasta otinkin suunnan kohti Sörnäisten metroasemaa. Metroon pääsi kätevästi pyörän kanssa hissillä ja koska metrovaunukin oli lähes tyhjä, selvisin pyörän kanssa vain taittamalla takapyörän rungon alle. Jäin metrosta Ruoholahdessa pois ja aloitin polkemaan kohti Olaria. Matkaa kertyi reilut 10 kilometriä ja matkan varrelle osui monta soratienpätkää tietöistä johtuen. Pyörä kulki kyllä sorassakin, mutta omimmallaan se on asfalttiajossa.

Kokonaisuudessaan testijaksosta jäi positiivinen fiilis. En kuitenkaan usko, että jatkossa tulen käyttämään pyörä+julkinen yhdistelmää, sillä omaa pyörääni ei ruuhka-aikaan voi kuljettaa junassa. Myöskään seutulipun korkeat kertahinnat eivät houkuttele silloin tällöin julkisen käyttöön. Mutta otan tavoitteekseni pyöräillä töihin saakka muutaman kerran viikossa säiden salliessa. Alku on ainakin ollut lupaava ja jatkossa auto jää toivottavasti useamminkin talliin odottamaan.

Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä HSL ja Valpastin Oy