torstai 5. toukokuuta 2016

Suihkutiloja etsimässä

Työpaikan vaatteidenvaihto- ja suihkutilat sekä vaatteiden kuivatus- ja säilytysmahdollisuudet ovat asioita, jotka tulevat lähes aina esiin, kun työpaikalla tehdään Viisaan liikkumisen edistämistä.
Työntekijät ovat ehkä jo löytäneet työmatkaliikunnan mahdollisuudet, mutta työpaikan olosuhteet eivät tue tätä parhaalla mahdollisella tavalla. Monen työmatkapyöräilijän aamurutiiniin kuuluu suihkussa käynti työpaikalla ennen töiden aloittamista ja märkä pyyhe ja liikuntavaatteet haluttaisiin jättää kuivumaan työpäivän ajaksi. 

Märkää pyyhettä ei haluta sulloa laukkuun

Henkilökohtaiset pukukaapit ovat
työmatkaliikkujan luksusta. 

Vaikuttaa siltä, että vaatteiden kuivatus- ja säilytysmahdollisuudet kaipaavat jopa enemmän parannuksia kuin suihkutilat: märkä pyyhe ja hikiset alusvaatteet kannettavan tietokoneen kanssa samassa laukussa latistavat aamuisen liikunnan riemun.

Joskus viisaan liikkumisen projekteissa huomaamme, että työntekijöiden ajatukset olosuhteista ovat ristiriitaisia: toiset ylistävät ja toiset parjaavat. Syy tähän voi olla vanhempi kuin Nokian ensimmäinen kännykkä: tiedon puute. 

Tutustumisretki harmaiden käytävien sokkeloihin 



Vastikään pidimme aamuinfon Finlaysonin henkilökunnalle. Infon jälkeen jutustellessa ilmeni, että työpaikalla on melkoisen mainiot suihkutilat, niiden sijaintia eivät vain kaikki tiedä. Infon jälkeen sovittiin tutustumisretki suihkutiloihin.  "Taas yksi erinomainen tekosyy poistettu", totesi työntekijä, jolle luvattiin retki harmaiden käytävien sokkeloihin. 

Vinkki työnantajalle: Tiedota mainioista sosiaalitiloista työntekijöille! 

Vinkki työntekijälle: Tarkkaile työkaveriasi, jos hän on aamulla hyväntuulinen ja suihkunraikas, se voi johtua työmatkapyöräilystä! 


Seuraa hankettamme #HSLkokeilu

Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä HSL ja Valpastin Oy